Mun silmät on auennu itseni suhteen viimeinkin.
En sinänsä edes ole lihava, oon vaan ajatellut
että olen jotenkin.. Suuri? Tai läski, eri asia kuin lihava.
Syön nyt ihan normaalisti, mutten siltikään aio
koulussa tai mitenkään julkisesti, koska se kyllä
ahdistaa eikä siitä tunteesta pääse mihkään piiloon.
Saa nähdä sorrunko hirviön ääneen mun pään
sisällä, kun tetti joskus loppuu ens kuun alussa.
Siis sitä tarkoitan, kun joutuu mennä takaisin
kouluun, mukavaa sinänsä kun saa olla taas
luokan kanssa mutta niin paljon ihmisiä..
Koko koulussa siis. Ahdistavaa.
En jaksaisi enkä haluaisi tavallaan sitä samaa
ympyrää taas mennä mitä olen jo vuoden tässä
mennyt. Nyt kun olen ehkä jo herännyt siitä
painajaisesta..
Vuosi ei tunnu sinänsä missään, kun sen näin
sanoo vain mutta uskokaa kun sanon,
että kun vuoden joudutte joka päivä miettimään
heti kun heräät, ja kun olet koulussa ja muualla
että mitä, miten, kuinka paljon, missä ja koska
syötte, niitä annoksia, kaloreita, kuinka voitte
kuluttaa sen kaiken, saako näin tehdä, oonko
mä sen arvoinen, oonko lihonut, yms..
Niin se tuntuu 10 vuodelta. Ei sitä vain jaksa..
Mutta siitä tulee addiktio, ja halu pitää yllä
sitä kontrollia ja niitä rutiineja, että ei siitä halua
päästää irti. Lopulta se alkaa haitata kaveripiiriä
ja suhteita, perhettä, muita läheisiä, koulunkäyntiä/
töissä käymistä..
Kaikesta tuosta huolimatta, jonkin jäljessä oleva
palanen mussa haluaa mennä tuohon takaisin,
joten saa nähdä miten nyt käy.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti