Keskityn siihen mitä en ole, mitä voisin olla. Vihaan itseäni millainen olen, minkä näköinen olen puhumattakaan painostani ja muusta.
Kun voisin keskittyä siihen mitä olen ja tulen olemaan jos löytäisin inspiraation tulevaisuuteeni ja opiskeluun ja ottaisin itseäni niskasta kiinni.
Mutta tahdon jotain uutta. Kaipaan muutosta, radikaalia muutosta mikä saa maailmani ylösalaisin ja päätyisin ties minne, tekemään ja opiskelemaan god knows what.
Kyllä mulla on muutama muukin varasuunnitelma tulevaisuutta varten. Oon mä muitakin ala vaihtoehtoja miettinyt kuin autoalaa, vaihtaisin lähihoitajaksi koska olen ajatellut myös psykiatrin alaa jo jonkin aikaa. Baarimikkokin kuulostaisi mulle sopivalta, tai ravintoteraupeutin ala mutta ammattiopistossa siihen ei valmistuisi, joutuisin mennä lukioon.. Olen myös kauan aikaa halunnut kirjoittajaksi. Mutta se että kuinka hyvin se toteutuisi olisi suurin este/kysymys koska jos ei ole lukioita niin miten se sitten menestyisi. En tiedä.
Se mikä on saanut mut ajattelemaan noin miten kirjoitin siitä kuinka itsekän todellisuudessa olen, on mun isoisä. Isän isä menehtyi noin pari viikkoa sitten. Enkä vieläkään ole sisäistänyt sitä, koska hän oli mulle yksi niistä inspiraatioista joka päivä, siihenkin kun yritin parantua tästä kaikesta yli vuosi sitten. Paappa oli aina onnellinen ja täynnä iloa, inspiraatioita ja rakkautta aina kun hänet näin. Ja tiedän että hän oli sitä joka päivä. Hän eli elämänsä täysillä, oli kiitollinen joka ikisestä asiasta elämässään. Hän ei elänyt murheessa ja surussa elämäänsä, vaan päinvastoin. Voin sanoa sen hänen silmiensä loistosta mikä aina näkyi hänen hymyssään ja katseessaan.
Mä olen vasta 18. Mulla on koko elämäni edessä. Mutta silti vihaan itseäni ja olen juuttunut ja koukussa tähän ajatukseen ja maailmaan mitä siitä on seurannut tähänkin asti. Musta tuntuu että jos lopetan sen ja alan teeskentelemään että rakastan elämää niin kadotan itseni. Tämä sairaus ja ajatusmaailma tuntuu olevan kaikki mitä olen. Kaikki muu murtuu; ystävyyssuhteet, tulevaisuuden suunnitelmat, perhe.
En tiedä mitä mä teen. Tämän elämän tilanteen kanssa ei saa kuin synkän tulevaisuuden. Oon hukassa ja tarvitsen ihmisiä tuekseni mutta miten teet jos et pysty puhumaan asioista? Hukuttaudut maailmaasi yksin, ei ketään lähellä. Ei ketään joka ymmärtäisi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti