Yritin olla parempi. Parempi kuin oma itseni kuulostaa typerältä näin jälkeenpäin mutta mielestäni joidenkin ihmisten on vain parempi ilman minua kuvioissa mukana. Ilman sitä kaikkea riitaa, stressiä, miettimistä, ajan järjestämistä on parempi.
Ilman minua olisi parempi.
Mutta mulla on ikävä. Ikävä kontrollia. Kun en syö, kun on tyhjä olo, kun Ana kertoo minulle mitä teen ja mitä suunnittelen syöväni aamusta alkaen. Kun muut sanovat että olen laihtunut toisinkuin se että ainoa mitä kuulen on kuinka muut kaverini ovat laihtuneet. Mutta mitä en kuin puoli kiloa. Epäonnistuja. Läski. Nolo.
En kestä enään. Onneksi on joulu. Mutta toivottavasti en saa mitään konvehtirasioita. Ainut asia mitä olen toivonut tänä vuonna.
Ainiin. Uuden vuoden lupaukseni on lopettaa juominen (korkeintaan siis muutama juoma/kk) ja laihduttaa kymmenen kiloa. Ja vittu mähän teen sen. En jaksa mitään turhaa parantumista kun olen jo näin helvetin iso niin mitä syitä mulla on parantua :D Ei mitään. Tämä parantuminen oli tässä.
Ja vittu jos vielä yksikään sanoo mua "terveen" tai "sopivan" näköiseksi niin mottasen koska perkele sanoo niin sellaiselle joka on just ja just parantunut syömishäiriöstä (ellei ole ollut juuri kuoleman rajalla) koska kuitenkin ainakin minä käännän sen yhteen sanaan; lihava. Tai ainakin että olen lihonnut mikä ei ole tarkoitettu hyvällä tavalla.
Menentän hermot itseeni. Muilla menee niin hyvin mutta itse stressaan ja otan stressiä kaikesta jopa asoista mitkä eivät kuulu minulle. Murrun vielä tämän kaiken alla.
Molemmat ylemmät kuvat 9luokalta kun tämä syömishelvetti alkoi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti