Only a human part. I

Siitä on pitkä aika, kun olen kunnolla kirjoittanut. Olen monesti halunnut kirjoittaa mutta aina kun olen avannut tämän tilan johon kirjoittaa uusi blogiteksti, mieleni ja ajatukseni ovat tyhjää täynnä. Tiedostan sen, että päässäni pyörii monen monta ajatusta ja aihetta joista haluan kirjoittaa, mutta kun avaan tämän sivun johon tällä hetkellä teille kirjoitan, se kaikki vain haihtuu mielestäni. Uskon että se mistä alunperin halusin kirjoittaa, ei ollut loppujen lopuksi tarpeeksi tärkeää minulle.

Viimeiset pari kuukautta ovat olleet vaikeita. Tai oikeastaan, viimeiset pari vuotta. Olen taistellut mieleni kanssa. Se on pahin viholliseni, sillä kukaan ei voi koskaan olla suurempi vihollisesi kuin sinä itse. Olen oppinut tämän parin vuoden aikana. Mutta niin kuin olin sanomassa -- olen taistellut mieleni kanssa. Itseni kanssa. Olen yrittänyt selvittää oman ääneni ja ajatukseni kaikesta siitä pahasta, jonka olen yrittänyt tuhota jo monta vuotta. Se hallitsee minua. Se tietää, kuinka kontrolloida minua ja ottaa ylivoima. Se on ollut liian vahva. Kaikki mitä se on minulle sanonut, on uuvuttanut minut. Kerta toisensa jälkeen, olen alkanut uskomaan kaiken.
Se on demoni. Uskon, että jossain vaiheessa meidän jokaisen elämään kasvaa omat demonit. Se mikä saa meidät kyseenalaistamaan mikä on oikein ja mikä on väärin. Se pimeä puoli meissä. Taistelemme niitä vastaan joka päivä. Jollakin voi olla työ, toisella hän itse, kolmannella perhe. Ne valtaavat itsemme ja elämämme, ja joskus ne voittavat. Koskaan ne eivät kokonaan jätä meitä, mutta opimme elämään niiden kanssa. Se että pystymme voittamaan ne, ei tarkoita sitä että ne lähtevät kokonaan pois. Kun ne puhuvat järjemme päälle mielessämme, voimme itse valita kumpaa kuuntelemme ennemmin, totuutta vai valhetta.