Vain siksi että olen minä

 

En ole varmaankaan koskaan kertonut blogissani mitään kiusaamisesta. Tokihan niitä löytyy melkein jokaisesta blogista, kaikki eri näkökulmasta mutta samaa sanovat ne kaikki. Mutta se syy miksen ole koskaan tänne siitä kirjoittanut, taitaa olla se että se ei hyödyttäisi mitään. Olen joskus yrittänyt liikaa vaikuttaa asioihin, eikä se vähäinenkään minkä yritin, riittänyt. Joten ehkä sana mitä yritän tässä etsiä on luovuttaa? Ehkä, mutta nyt kierrän sen esteen ja edes yritän koska olen silti aina halunnut tästä aiheesta kirjoittaa.

---

Ala-asteen ensimmäiset pari vuotta olin samassa koulussa melkein kaikkien kiusaajieni kanssa, vaikkei kiusaaminen ollut mitään niin ylivoimaista. Porukan ulkopuolelle jättämistä, nimittelyä, tönimistä. En ymmärtänyt silloin että he välillä kiusasivat, joskus se näytti siltä että olisin ollut samassa porukassa näiden ihmisten kanssa, mutta syy miksi ehkä olin oli juuri se että he saivat pitää hauskaa kustannuksellani.

Vaihdoin 3. luokan puolivälissä koulua kun muutimme, ja toiveenani tietenkin että saisin edes sieltä koulusta muutamia uusia kavereita. Sainhan minä muutaman, melkein loppu luokka sitten kiusasikin minua. Ja eipä nyt unohdeta niitä muutamaa rinnakkaisluokaltakin. Tällä kertaa vain luokallani oli muutama jotka kiusasivat enemmän kuin koulussa jossa olin aikaisemmin.

Olin sen pari vuotta se "läski", "nelisilmä" ja muistaakseni oli vielä muutama muukin nimitys. En osannut vielä niin pahasti ottaa kommentteja koostani itseeni vaikken pelkästään koulussa niitä kuullutkaan. Mutta häpesin kyllä huonoa näköäni, mutten saanut silloin vielä piilolinssejä vaikka niitä pyysinkin koska en olisi varmaan osannut käyttää niitä vielä.

Muistaakseni viidennen ja kuudennen luokan välissä aloin laihduttamaan ja laihduinkin aika paljon. En yhtään muistanut että laihduin niin huomattavastikin mutta yksi lapsuudenystäväni sanoi siitä muutaman kerran. Siltikin muutamalta sukulaiseltani kuulin vielä kommentteja syömisestäni ja koostani. En osannut enkä uskaltanut sanoa mitään vastaan, koska tiesin että he olisivat vedonneet siihen että sehän oli vain vitsin heittoa. Mikä vitsi jatkuu sen yli kymmenen vuotta?

 Muutaman kerran ala-asteella minäkin sorruin kiusaamiseen, näin jälkeenpäin mietittynä tein niin vain koska luultavasti halusin että joku muukin tuntee ne kommentit miten minäkin. Tietenkin se tuntui itsestänikin pahalta sanoa ne toiselle, koska tiesin jo hyvin itse miltä se tuntui. 

Alkoi yläaste, ja rehellisesti sanottuna en miettinyt melkein mitään sinä kesälomana ennenkuin seiska luokka alkoi, että en joutuisi tiettyjen ihmisten kanssa samalle luokalle ja ettei kiusaaminen menisi pahemmaksi. Kaikki varmasti ovat kuulleet erilaisia tarinoita millaista on yläasteella, minä vain kuulin ne pahimmat. 

Muistan kuinka siellä oli paljon vanhempia kuin minä, ja olin niin varma että he kiusaisivat minua sen viimeisen vuoden mitä he siellä olivat enään. Muutaman kommentin ohi mennen kun kävelin niin kuulin, siinä se onneksi sitten olikin. Seiskaluokalta puolet on muistin hämärässä, koska loppu vuosi oli melkeinpä pelottavinta aikaa mitä on koskaan minulla ollut.

Kasiluokka sen sijaan oli paljon parempi, kiusaamisen ja ystävätilanteeni takia. Itsetuntoni oli parempi ja sain uusia ystäviä, kyllä kiusaamistakin oli välillä mutta en silloin välittänyt juurikaan ja annoin kommenttien vain olla. Kiusaamista oli eniten vain liikuntatunneilla, jotka useimmiten myös lintsasin juuri sen takia. Vihasin niitä muutamaa ihmistä siellä jotka kiusasivat minua ja kavereitani. 
Ysiluokka tuli, sekä jostain syystä ne kommentit ala-asteelta sen mukana. Sekä tietenkin kommentit omilta sukulaisiltani olin kantanut mukanani siihen asti. Siihen asti olin yrittänyt olla niitä sanoja parempi, olin yrittänyt olla murtumatta ja olla välittämättä. Mutta miksi kukaan luulisi ettei sellaiset sanat vaikuttaisi jonkun elämään, jos on saanut kuulla sitä melkein vauvaiästä asti? Miksi joku ajattelisi ettei se jättäisi arpia siihen tiettyyn henkilöön, jos se tulee vielä omalta suvulta?
En tiedä ylireagoinko, mutta aloin huomata ettei peilikuvani ollut enään sama. Sanat joita olin pienestä asti kuullut, alkoivat pukea minua niiden mukaan vaikka jollain tapaa tiedostinkin etten ollut iso. Mutta olin kuullut sen niin monta kertaa että aloin uskoa siihen, että olin. 

Minut oli monta vuotta ennen sitä vuotta kun se kolahti elämässäni viimein, täyttänyt viha ja katkeruus näitä ihmisiä kohtaan mutta en ollut ehkä myöntänyt sitä vielä itselleni ennen ysiluokkaa. 
Monesti ajattelin yläasteen jälkeen että kuulinko näitä asioita, vain siksi että olen minä? Ja mitä se tarkoittaisi, olinko minänä huono, epäonnistunut? En. Olin minä. Ja se riittää vastaukseksi siihen miksei se ollut oikein, ei sukulaisiltani eikä silloisilta kiusaajiltani. 
Minulle se ei tarkoita enään mitään vaikka nämä tietyt henkilöt pyytäisivät anteeksi, ja sanoisivat kaiken olleen pelkkää vitsiä eikä se ole ikinä tarkoittanut mitään. Koska minulle se tarkoitti.
---

Mitä nyt yritän sanoa? Sitä, että henkinen kiusaaminen voi jättää pahemmat arvet lapseen ja aikuiseenkin, kuin fyysinen. Fyysinen kiusaaminen on yhtä väärin, kiusaaminen kun ei vain ole koskaan oikein.
Se että sanot jollekkin edes kerran, että hän on lihava, tyhmä kun ei osaa jotain, ruma.. jne, et voi koskaan tietää miten henkilö sen ottaa. Meneekö kommentti toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, vai jääkö se painamaan henkilön mieltä ja jää vaikuttamaan hänen elämäänsä, vain koska et voinut sitä paria sekuntia käyttää paremmin kuin toisen nälvimiseen?

Yleinen syy kiusaamiseen jonka olen huomannut, on se ettei porukka osaa ottaa erilaisuutta avoimin mielin vastaan. Minkä takia pitäisi palauttaa toinen maan pinnalle samanlaisten joukkoon, jos hän ei olisi oma itsensä? Anna hänen käyttää erilaisia vaatteita kuin sinä, värjätä hiuksensa erilaisiksi, olla vain erilainen. Jos toisen on hyvä olla niin, niin miten se vaikuttaa muiden elämään. Ei mitenkään.

Ehkä kiusaamista ei saa kokonaan lopetettua koskaan, sillä ilmeneehän sitä eri paikoissa ja tilanteissa joka päivä. Mutta sen voi itse päättää, antaako sen jatkua vai tekeekö asialle jotain.

"Vain siksi, että olen minä" - haaste on Vaasan alueen bloggareiden yhteinen tempaus kiusaamista vastaan. Tänään 21.10. löydät alueen blogeista erilaisia tarinoita tästä tärkeästä aiheesta. Sinua lukijani pyydän jakamaan ainakin yhden osallistuvan blogin haastetekstin. Puhutaan kiusaamisesta, välitetään ja puututaan yhdessä!