My story pt. 1

Yksi niistä harvoista asioista mitä muistan lapsuudestani on, kuinka iloinen ja onnellinen olin. Mutta niinkuin tähänkin asti, kovin hiljainen. En silloin vielä ymmärtänyt tietyistä voimakkaista tunteista juurikaan mitään. Mitä oli ahdistus, mitä oli pelko, mitä oli epävarmuus, syyllisyys, olla onneton. Niinkuin tuskaan kukaan pieni lapsi tietääkään. Silti mieleeni painuivat jotkin pienet asiat joita minulle sanottiin. Vahvimmat niistä on vieläkin muistissani, jotka kuulin läheisiltäni. Sanat joita kukaan pieni lapsi ei tahdo kuulevan omilta sukulaisiltaan. Sanat, mitä he luulivat ettei kolauta mitenkään hänen, silloisen pienen lapsen elämää. Vaikkakin ne ovat vaikuttaneet minuun tähän päivään asti.

Olen aika varma että moni minun lisäkseni on ollut pienenä vähän pyöreämpi, en tosin mikään lihava ollut. Rakastin ruokaa ja kaikkia karkkeja sun muita, toisin sanoen olin normaali elämää rakastava lapsi silloin. Joskus sain kuulla siitä, mutta en osannut ottaa niitä kommentteja itseeni. Tarhassa kuulin ohimennen aikuisilta, mutta muistan kuinka hymyillen vain menin kavereideni kanssa leikkimään enkä ollut moksiskaan asiasta. Setäni, serkkujeni ja setäni vaimolta varmaankin eniten.


Ja miksikö kerron niistä ajoista lähtien kun olin pieni? Koska se on pohja tälle kaikelle.

Kuten sanoin, en pienenä ymmärtänyt niitä vahvimpia tunteita joita ihminen vaan voikaan tuntea. Silti, jostain syystä pahoitin mieleni ja olin häpeissäni kun setäni kommentoi jotain painostani tai syömisestäni. Huom, tällöin en ollut vielä edes ala-asteella. Tosin hän jatkoi sitä yläasteelle asti melkeinpä mutta sen jälkeen en ole häntä paljon nähnytkään, päätin niin itse. En laske sellaisia ihmisiä sukulaisikseni.
Ymmärsin silloin sen tosin että puolet niistä, tai alle puolet niistä kommenteista mitä he sanoivat olivat läpällä heitettyjä, ehkä. Mutta silti ne otin itseeni, eikä minua voisi kiinnostaa pätkääkään enään miten ne olivat tarkoitettu. Koska kuka jatkaa sellaista kommentoimista yli kymmenenkin vuotta toiselle siitä lähtien kun hän ei ole vielä edes ala-aste ikäinen?

Ala-asteella muistaakseni viidennellä luokalla pudotin rutkasti painoa, ja muistan siitä sen että se tuntui paljon helpommalta silloin kuin jos verrataan nykytilanteeseen. Kutosella näytinkin jo pidemmältä mitä olen niitä kuvia nähnyt ja hoikemmalta.

----

Ensimmäinen osa oli siis tässä..
Kunnon lapsuustrauma -avautuminen :D:D Tää oli siltikin pakko purkaa johkin. Netti ei ehkä ole parhain paikka sille mutta nämäkin tulen joskus poistamaan.