Huomasin myös, ettei Keskinen ole enään mun paikka. Ahdistus kasvaa vain yhä suuremmaksi, mitä enenmmän porukkaa on. Ja mikä parempi paikka vitun suurelle ihmisporukalle kuin Keskinen?
Otti vähn hengitykseen ja aloin hermoilla jo siinä kun tultiin kahville ihan ekana siellä. Velikään ei kovasti auttanu kun se oli koko ajan ihan vieressä. Tuskin se ahdistus niin paljoa näkyi ulospäin.
Mutta siltikin, oli tosi kivaa ja hauskaa. Matka sinne ja takasin oli kans melkeen läppää koko ajan, sai ainaki nauraa!
Ostokset sieltä:
Ihmeellinen ja sekava olotila tällä hetkellä. En iedä pitäiskö itkeä vai nauraa. Ehkei kumpaakaan. Ainakaan nauraa. En tiiä, tuntuu että ajatukset on solmussa sen pienen onnellisuuden rippeen kanssa joka yrittää saada mut itselleensä.
Toisinsanoen jotenkin haluaisinkin olla onnellinen, mutta se myrsky masennuksen pyörteissä ei anna mun olla. Oon jotenkin vankina, omaan mieleeni.
Tän voi myös sanoa niinkin, että välillä rakennan ikään kuin pylvästä, tai mitä nyt tahansa sellaista, ja sitten se kuitenkin jossain vaiheessa sortuu koska en saa sitä pidettyä pystyssä. Se mitä rakennan, on se normaali, tasapainoinen, onnellinen elämä. En osaa pitää sitä ylhäällä, koska en oo tehnyt niin moneen vuoteen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti