pienin askelin

En kertonut muuten viime viikonlopusta, mikä oli aika seikkailu itseasias..

Se alkoi ihan normaalisti, menin Saijan luo perjantaina

illalla ja se matka tuntui ikuisuudelta.. Noudatin porukoiden ohjeita

miten pääsen nopeammin Tuovilaan Vähäkyrön kautta.

Me ei ihmeitä tehty, mutta mukavaa oli koska seura!

Katsottiin Pahat pojat koska Saijan mielestä olen sen

jälkeen vasta oikea ihminen tai suomalainen, miten se nyt menikään. :D

Nojoo, siitä opin että oli muuten eka ja viimenen kerta kun

tuon elokuvan katsoin. Ps. Vesa-Matti Loiri en voi koskaan enää

kattoa sua normaalisti kuin vain sekopää koiramurhaajana.

Lauantaina sitten lähdettiin siinä ennen 3 koska Saija lähti V-kyröön

 ja ajattelin vain ettäkyllä mä vielä muistan sen reitin mistä tulinkin.

No kyllähän mä aluksi.. Sitten se oli vain sellasta että unohin

sen kokonaan ja menin vain Saijan perässä skootteril koska

luulin että se menee samaa reittiä mistä pääsisin himaan..

No V-kyrön keskustasta menin Vöyrille päin, ja menin sen

koko helvetin Vöyrin läpi jonnekkin perseeseen,

ja kilometrejä tuli sellaset vähän alle 200, ihan jees..

Soitin sitten porukoille että näin kävi, ja että jos ne

olis tienny mihkä menen. Menin sitten Vöyrin jonnekin

keskustaan ja osasin sieltä sitten kotiin koska oonhan

ollut siellä onneks ennenkin. 

 

Että sellainen tarina :D

ps. Ärsyttävää kun tajusin vasta kotona että

en ottanu yhtään kuvaa!

Mikä oli myös tekijänä siihen että oli todella hauskaa

Saijan kanssa ja että osasin olla normaalisti, oli

se että ei ahdistanut, ei ollenkaan. 

Saijan, Liisan ja Jessin kanssa pystynkin olla 

oma itseni. Aika hassua. 

Vaikka tiedänkin, että kaikki kolme tietävät mun

ongelmasta, niin silti ei ahdista. Onneksi ei :) 

----

Meillähän oli koulusta vapaata ma, ti ja eilinen.

Menin sitten eilen siinä ennen 6 kaupunkiin Liisan kanssa

ja meillä oli kyllä tosi kivaa, vaikk siellä vain oltiinkin.

Juteltiin ties mistä, sekoiltiin, naurettiin, puhuttiin

(kuten aina) vanhoista ajoista ja siihen liittyvistä

ihmisistä.. Sitten mun aasi sai kamalan päähänpiston.

Se kutsui yhden ihmisen sinne, en tiedä miksi.

Liisaa ja mua aina ahdistaa kun se on meidän kanssa,

joten en ymmärrä miksi se kutsui hänet. 

No oltiin siinä vähän aikaa, mentiin yhteen paikkaan

missä mun skopo oli ja vähän ajan päästä me

mentiinkin jo kaikki himaa.

Ja kuten tuossa aiemmin sanoin, ei ahdistanut Liisankaan kanssa.

Varmaan viime kertainen juttelu oli se joka auttoi. Kyllä tietysti aina joissain

vaiheissa ahdisti vähän, mutta osasin olla oma itseni onneksi.

Kyllä tämä tästä :)

Best friends jo noin 14 vuotta, joten osaahan ja pitäähän
sitä ollakin oma itsensä.