pienin askelin

Löysin yks päivä mun miniläppäristä vanhoja kuvia,

 7-8 luokalta.

Ihania muistoja tuli mieleen sillä sekunnilla ♥

Noi yläaste vuodet oli mun elämäni dramaattisimmat

vuodet ikinä, vannon.

Oli kultaakin kalliimpia muistoja kavereiden kanssa

jotka sitten päätti kävellä pois mun elämästä,

oli masennusta ja kyyneleitä,

oli ihastumista,

oli tyylin vaihtelua, aina blondeista hiuksista

sinne sinisenvihreiks..... piti olla turkoosit oikeesti!

Plöh mulla ei oo sitten kuvaa niistä turkooseista ):

Tää kuva on siis seiskalta, ja opin
vasta vuosi sitten arvostamaan noita
hiuksia, ku muistin kuinka pitkät ja blondit
ne olikaan! 

Tää seiska luokka oli aika.. Pelottava, se sana
tulee ihan ekaks mieleen.
Muistan kun mulla meni mun parhaan kaverin
(Liisan) kanssa välit poikki, ja siis mä masennuin,
olin niin masentunu, että mulla oli tarkka ajatus
kuinka, missä ja miten tappaisin itteni.

Ajattelette varmaan, että miksi
tää kaikki yhden ihmisen takia?
No juttu oli se, että mä ja Liisa ollaan oltu aina
niinku siskot ja sitte tapahtu näin. Se on ku mun toinen
puolikas, ja sitten kun meidän välit meny poikki,
niin meni multa monen muunki kaverin väliltä
poikki, ja ne siirty Liisan puolelle.

Mutta kuten varmaan ootte mun postauksista
nähny, oltiin sovittu sitte jonku parin kuukaden 
päästä taas. Mä silti muistan vieläkin sen tunteen
ja ne ajat ku olin ihan maassa.. Kauheeta.

Mul on ikävä näit punasia! 

Tästä kuvasta haluan sanoa,

että kun yrittää värjätä ihan kirkkaanpunasista

hiuksista normi ruskeiks niin täs on tulos!

Ne oli niinku.. Punasen ja ruskeen väliltä loppujenlopuks?..

Mä muistan tän päivän ja kun asuin hietsus

niin tuli vietettyy enemmän aikaa kavereitten

kanssa. Sitä kyllä kaipaan, ku en täältä oo

kauheesti menny parii kaveria kattomaan

nyt hetkeen.

Mutta asia, mitä mulla on eniten ikävä varsinkin

kasiluokalta on se, että olin aidosti onnellinen.